Tinkan ja minun kesäloma on alkanut varsin aktiivisissa merkeissä! Tuntuu jopa, että Tinka olisi ihan tyytyväinen jos voisin mennä heti takaisin töihin, että kotona olisi lepäilyrauhaa. ;) Kisaputki, maalaustalkoot, muuttaminen ja muutenkin aktiiviset päiväohjelmat sekä vielä viikonloppu hoidossa Pinta-vesikoiran luona ovat saaneet aikaa melkoisen väsyneen pienen koiran. Samaa rumbaa Tinkan "harmiksi" vielä jatkuu, koska tiedossa on vielä niin uuden kuin vanhankin asunnon kuntoon laittamista, koiratreffejä, treenejä, mökkeilyä ja ehdottomasti aktiivisempaa lenkkeilyä. Eiköhän tämä ohjelma ole kuitenkin ihan Tinkan makuun. Huomaa kuitenkin hyvin, että se on ihan tottunut olemaan päivittäin yksin noin  8 tuntia. Itselle on outoa nähdä koiran lepäävän ja nukkuvan tosi paljon, koska työarkena sen ei näe juuri omaan petiin menevän...

Viime viikolla käytiin Tinkan kanssa myös fyssarilla. Edellisestä käynnistä oli ehtinyt kulua jo vähän turhan pitkä aika, mutta onneksi suurempia ongelmia kropasta ei kuitenkaan löytynyt. Takapää oli Tinkalla melkoisen jumissa, mutta vetryi hyvin hoidon aikana eikä uusintakäynnile heti perään ole tarvetta. Tuo takapään kireys ei nyt ollut mikään ihmekään, koska agilitytreeneissä ja kisoissa sitä on todellakin käytetty! ;) Pitäisi vain itsekin aktivoitua venyttelyissä.

Kohta Tinka saa nousta aamupäiväuniltaan ja suuntaamme juoksulenkille sateeseen. Lenkistä ei välttämättä tule kyllä mikään rentouttava, koska todellisena vesikoirana Tinka VIHAA sadetta ja on silloin aina todella surkea juoksukaveri!