Viime aikoina elämä on ollut aika hiljaista koirajuttujen saralla, mutta joitain kertoja olen kumminkin pyörähtänyt Purinalla. Mitään merkittäviä uutisia treeneihin ei kuitenkaan kuulu. Esteiden opetus etenee kai omalla hitaalla tahdillaan, mutta turhauttaa kun ei ehdi käydä treenaamassa niin paljoa, että edistys oikeasti alkaisi näkyä. En kai voi kuitenkaan varsinaisesti syyttää koiraa jos se ei opi keppejä ja keinua, kun niitä harjoitellaan tällä hetkellä 0-1 kertaa viikossa. :( Aina ei vaan treeihin riitä aikaa niin kuin haluaisi. Mutta jospa se taas tästä jossain vaiheessa lähtisi edistymään.

Olen saanut nyt vihdoin Tinkan menoa videolle (Jounin koulutuksista ja omista hyppytreeneistä), mutta en tietenkään osaa laittaa niitä tänne. Mutta videoita on luvassa jossain vaiheessa, kun saan asiaan teknista tukea...

Lisäksi pitää avautua yhdestä Tinkan ärsyttävyydestä: nimittäin pissaamisongelmasta! Joskus aiemmin kirjoitinkin blogiin tästä, mutta sitten tilanne välillä normalisoitui. Nyt Tinka taas pissaa pääsääntöisesti vain kaksi kertaa päivässä. Tänään esim. pissasi aamulla kahdeksan maissa ja vielä ei ole viitsinyt pissata uudelleen, vaikka ulkoilemassa on käyty aamun jälkeen kaksi kertaa! Ei tämä vaikuta Tinkaa itseään mitenkään vaivaavan, mutta minusta tämä on outoa! Ja erittäin ärsyttävää etenkin silloin, jos koira on jäämässä yksin kotiin vähän pitemmäksi aikaa, eikä suostu sitä ennen pissaamaan. Tsiisus, että ottaa välillä päähän! Jännityksellä odotan, milloin se keksii jonain aamuna, ettei suostu pissaamaan ennen kuin lähden töihin. Mutta ei se toistaiseksi ole mitään sisällekään tehnyt. Mutta kumminkin ottaisin sata kertaa mielummin merkkailevan koiran kuin tällaisen panttaajan! :(