Eilisella toko-tunnilla kävi ilmi, ettei ne meidän liikkeet olekaan vielä ehkä ihan kisakunnossa. Särmissä on kohtuullisen paljon hiottavaa. Tämähän tuli minulle ihan täytenä yllätyksenä... ;)
 
Minusta toko on kyllä oikeasti osoittautunut tosi hauskaksi puuhaksi, vaikka en tajuakaan siitä yhtään mitään. Tai ehkä juuri se tekeekin siitä niin hauskaa, koko ajan oppii uutta ja joutuu oikeasti miettimään ja keskittymään. Tekee hyvää niin minulle kuin Tinkallekin. Tässä huomioita eilisistä liikkeistä.
 
Seuraaminen
- Oli jotenkin ihan levällään. Osasyynä oli varmasti "alkukankeus" kun ei treenattukaan Purinalla. Tinkan ajatukset näytti olevan: "Mitä hittoa?! Tutut lelut, mutta missä on esteet?! Mitä täällä muka on tarkoitus tehdä? Ja mitä toi vieras tyyppi kyylää tossa vieressä?
- Vahvista edelleen pienillä pätkillä, että saadaan palautettua kokoon.
- Treenaa enemmän myös erilaisissa ympäristöissä. 
- Myös lelupalkka mukaan, mutta huom! ei palkkausta koiran eteen, ettei edistä. Itsehän en osaa vielä käyttää tokossa lelupalkkaa lainkaan. En osaa kouluttaa koiralle keskittymistä vaativia juttuja kiihdyttävällä palkalla... Nyt päätinkin, että tällä kurssilla käytetään lelua aina kun voi, että saan osaavalta ihmiseltä kunnon ohjeistusta.
 
Liikkeestä maahan
- Ei tehty seuraamisen yhteydessä, kun koutsin mielestä meidän seuraaminen ei ollut vielä ihan siinä pisteessä, että siihen voisi yhdistää liikkeitä... WHAT??? :D
- Mutta itse maahan meno oli ihan hyvä. Tinka kuuntelee käskyä tosi hyvin. Vahvistusta lisää vaihtelevassa liikkeessä ja lelupalkkaa myös mukaan.
- Ja kun seuraaminen sujuu, onkin maahan menon yhdistäminen siihen jo ihan pala kakkua :)
 
Liikkeestä seisominen
- Ei oltu tehty koskaan ennen, eli aloitettiin alkeista parilla eri tapaa (pohjustaa myös pysähtymistä luoksetulon yhteydessä). Eikä tietenkään tehty tätäkään seuraamisen yhteydessä edellisessa kohdassa mainitusta syystä.
- Peruutetaan koiran edessä, heitetään pallo koiran taakse ja sanotaan käskysana (meillä ehkä "top")
- Kuljetaan koiran kanssa rinnakkain, ja kun koira on vähän taustalla (ei muuten ollut helppoa saada Tinkaa taustalle kun se pyrki koko ajan eteen raivoamaan "HEITÄ JO SE PALLO!!!") heitetään pallo koiran taakse ja sanotaan käskysana.
 
Hyppyeste
- Ensin Tinka ei tajunnut mikä ihme tämä on, pitääkö sitä kiertää vai mitä halutaan. Kun tajusi, että tarkoitus on hypätä, menikin agilityvaihde aika vahvasti päälle: "Jee vihdoinkin AGILITYA!!!" ***hauhauhau***räyhräyhräyh***
- Mulla oli itsellä myös heti agilityn "lähtörutiinit" päällä jostain syystä
- Ja koira etsi alkuun koko ajan palkkaa kaukaa hypyn takaa "Missä vika kun se palkka ei ole lentänyt mihinkään????" Kunnes pian tajusi, että nyt onkin kyse jostain eri jutusta
- Ensin vain hyppyytettiin koiraa (käsky "aita") ja käännettiin namilla hypyn eteen seisomaan (käsky"seiso")
- Sitten lähetystä lelulla
- Harjoittele lähetystä "patsastyylillä", eli ilman agilitymaneereita...
 
Kaukokäskyt
- Istuminen osoittautui Tinkalle haastavimmaksi tehtäväksi... :D
- Maahan-seiso-maahan oli kivalla alulla, samoin istu-seiso-istu ihan ok (molemmat siis kumminkin ihan alkutekijöissään)
- Istu-maahan-istu oli vaikein, kun Tinka halusi koko ajan nousta seisomaan. Sen takapää pomppasi koko ajan ylös nopeammin kuin ajatus. Ja minä käytin naksua maailman huonoimmin!!! Niinpä koiran sekaisin meno oli varmistettu... Kättä voi aluksi pitää koiran takapään päällä apuana, että se tajuaa paremmin jättää pepun maahan ja saa onnistumisia.
- M-A-L-T-T-I-A ja R-A-U-H-A-L-L-I-S-U-U-T-T-A ja ole tosi johdonmukainen ja tarkka etenkin sen naksun käytön kanssa.
- Olen päättänyt ottaa tekniikaksi sen, että koiran takajalat pysyy paikallaan. Se tuntuu jotenkin itselleni selkeimmältä.
 
Tulipas kirjoitettua yksityiskohtaisesti. Huomaa hyvin, että tämä tokon pähkäily vaatii itseltä ihan älyttömästi miettimistä helpoissakin jutuissa. Mikään osa ei ole automatisoitunut yhtään, vaan koko ajan täytyy yrittää pitää koko aivokapasiteetti mukana. Siksi tämä toko onkin minusta niin älyttömän hauskaa! Uutuuden viehätystä. :D Ja toki älyttömän kannustava ja positiivinen koutsi auttaa asiaa. Mutta kyllä sillä on varmasti tekemistä, kun etsii positiivista sanottavaa meidän tekemisestä...
 
Lähetin äsken sitten Tinkan "maailmalle" misseilemään Petran ja perheen kanssa. Kaverina on myös loistoheppu Bandit-parsoni. Tinka on muuten taas laihduttanut itseään entistä "parempiin" missin mittoihin ja painaa vain 11,7 kg. :( En tiedä pitäisikö sille alkaa syöttää jotain energiapitoisempaa ruokaa. Sillähän on painoa vain muutama sataa grammaa enemmän kuin puolivuotiaana! Karvan kanssa Tinka näyttää kyllä ihan "muhkealta", mutta pitää katsoa millainen rääpäle karvan alta paljastuu ajelun jälkeen.
 
Ja tänään sain myös "lainaan" Tinkan siskon ihanan PIPSAN: 
Voi ei miten herttis se on!Se on NIIN kiltti.