Tänään aloitettiin suoraan kuudella kepillä suorassa linjassa. (Merkittäköön muistiin, että kyseessä oli 8. treenipäivä.) Heti sujui kivasti eri kulmista. Muutaman toiston jälkeen Tinka tosin alkoi kokeilla kelpaisiko, jos menee ekan välin oikein ja sitten tähtää vain johonkin väliin. Mihin nyt vauhti sattuukaan sopivasti viemään. Pari yrityksen jälkeen se kumminkin totesi, että tällä tyylillä ei tule palkkaa, ja parempi on varmaan keskittyä ja katsoa mihin väleihin sitä itsensä tunkee. Samaa piti tosin kokeilla sitten vielä lähes kaikista kulmista. :) Olin tosi tyytyväinen itseeni, että maltoin kuitenkin olla helpottamatta treeniä, vaikka mokia ehtikin tulla. Nyt koira joutui oikeasti ajattelemaan. Kokonaisuudessaan minusta näyttikin, että se tietää kyllä ihan tasan tarkkaan mitä silta halutaan, mutta kärsimättömänä tyyppinä näkee vain järkeväksi kokeilla myös saisiko palkaa pienemmällä duunilla... Tyhmä paljon töitä tekee ja sitä rataa. :D Lopulta onnistumisprosentti jäi kuitenkin hyväksi, vaikka Tinka välissä testailikin.

Nyt pitäisi vain saada pikaisesti "oikea agility" mukaan tähän hommaan... Muuten ollaan pian pulassa, kun koira pujottelee upeasti Katri Valan puistossa, mutta agilitykentällä sillä ei ole aavistustakaan, mitä peräkkäin asetetut kepit tarkoittaa! Kiitosta vain Purina Areenan käyttökiellosta... :(